Tekstit

Ryhmätöiden esittely ja arviointia

Kuva
Tänä aamuna kokoonnuimme kaikki jälleen ensimmäisen päivän tapaan suureen luentosaliin. Saimme siis kuulla ja nähdä kaikkien kurssien ryhmätöiden esittelyt. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavoin ohje oli ymmärretty tai ei ymmärretty ollenkaan. Yksi ryhmä oli tehnyt Blogin aiheena ruokakulttuuri. Tämän esittelyyn meni toki enemmän kuin annettu aika/ryhmä, koska ohjehan oli ollut 4-5 diaa, joista saa sitten kertoa omin sanoin. Joka ilta piti reflektoida kurssipäivää ja tämä reflektointi palautetaan sähköpostitse kurssinjärjestäjälle. Tämän lisäksi täytimme vielä lyhyen palautteen ennen kurssitodistuksen saamista.   Kahden viikon aikana on tullut kosolti tietoa Irlannin kulttuurista. Yksi kurssilainen sanoikin eilen, että liikaakin. Materiaalia on kertynyt paljon ja ryhmätöiden tekoon on tullut uusia asioita vietäväksi sekä itselle että kollegoille. Ja lisää tietoa löytyy mm. täältä: http://www.askaboutireland.ie/

Elokuvien analysointia

Kuva
Saimme kuulla suht pitkän alustuksen irlantilaisesta elokuvamaailmasta ja näyttelijöistä. Sen jälkeen katsoimme muutaman lyhytfilmin, joihin liittyi ryhmätehtäviä. Näitä  lyhytelokuvia  kannattaa hyödyntää joko äidinkielessä tai vieraissa kielissä. Ne ovat ilmaiseksi katsottavissa. Ann jakoi meille A3 arkit, joihin oli piirretty ihmishahmo. Katsoimme "The White dress" filmin ja meidän piti kirjoittaa kehonosiin erilaisia tunteita ja tuntemuksia, joita filmin päähenkilöllä oli. Näitä avainsanoja voitaisiin kerätä myös taululla olevaan ihmishahmoon. Toinen filmi "Donkey" kertoi työn uuvuttamasta aasista, joka jätti työnsä ja lähti muihin maisemiin. Meidän tehtävä oli kirjoittaa postikortti entiselle työnantajalle. Viimeisenä filminä katsoimme "Granny O'Grimm's Sleeping Beauty", jonka nimestä voi päätellä, että kyseessä oli hieman erilainen versio tunnetusta sadusta. Tästä pohdimme yhdessä yhtäläisyyksiä klassikkosadun kanssa ja myös yhteyksiä n

Proverbs, limericks

Kuva
Luova kirjoittaminen oli tänään aamupäivän aiheena. Tutustuimme muutamiin irlantilaisiin sananlaskuihin, jotka piti selittää. Sen jälkeen kirjoitimme ryhmissä omia elämän viisauksia/neuvoja perustuen omaan elämänkokemukseen. Limerikit ovat lyhyitä hassuja runoja, joiden muoto on määrätty: AABBA eli 1., 2. ja 5. rivillä on 7-10 tavua ja 3. ja 4. rivillä 5 - 7 tavua. Saimme ohjeistuksen, että 1. rivillä piti olla yksi listasta valittu henkilönimi. Samoin runon piti sisältää yksi irlantilainen paikan nimi, jotka nekin oli listattu valmiiksi. Mukavia harjoituksia, mutta edelleen aikaa vähän, ja vain muutama sai lukea omansa ääneen. Viisaudet sentään kerättiin seinälle myöhempää tarkastelua varten. Aamupäivän sessio ei sinällään liity lopputöihimme, mutta kaikki istuivat jälleen kerran omissa ryhmissään. Meidän piti ryhmissä koota tietoa, mitä olemme tähän mennessä oppineet Irlannista tällä kurssilla. Koska meitä oli vain 2, kysyin voisiko joku tulla meidän ryhmäämme. Minusta opettaj

The Book of Kells ja katukyselyä

Kuva
Aamun kieliosin jälkeen aiheena oli kirjallisuuden hyödyntäminen opetuksessa. Opettaja jatkoi eiliseen tapaan luennoimalla kirjailijoista ja kaikki vinkit opetukseen kuitattiin nopeilla harjoituksilla, joita ei purettu millään tavalla, tai vain toteamalla. Keskustelua olisi varmaan syntynyt, mutta asioita ei harjoiteltu käytännössä kuten viime viikolla. Kyllähän esim. aineistoa eri kirjailijoista voi jakaa; jokainen voi sitten oman mielenkiinnon mukaan tutustua asiaan myöhemmin lisää. Tylsältä tuntui välillä vain istua tuppisuuna kuuntelemassa. Saimme eteemme runon, josta puuttui muutamia sanoja. Opettaja voi poistaa mm. adjetiiveja, verbejä, metaforia ym. Runolle voisi myös miettiä uuden nimen tai opettaja voi poistaa välimerkit ja antaa oppilaiden laittaa ne pareittain tai ryhmissä. Mielenkiintoinen tehtävä (jonka teimme!) oli "Diamond, Diamante poem" eli seitsemän riviä: Runo on siis timantin muotoinen. Ensimmäinen ja viimeinen substantiivi ovat antonyymejä ja runo

Inquiry-based learning

Kuva
Ann O'Brien aloitti opettajanamme tänään. Hän piti alustuksen tämän viikon aikana tehtävästä projektityöstä, joka meille jo ensimmäisenä päivänä päällisin puolin esiteltiin (pp, 4 - 5 diaa). Jokaisen ryhmän piti valita yksi annetuista Irlannin kulttuuriin liittyvistä aiheista. Näitä olivat mm. "Traditional Irish Food", "Traditional Irish sports or national games" ja "Reading for enjoyment in Ireland". Minä ja Bea valitisimme aiheeksemme "Irish clothing and jewellery today". Tämä työskentelytapahan sopii hyvin MOK-viikkoihin Suomen kouluissa. Tässä tietysti oli teemat valmiina, mutta muuten saa itse suunnitella työn, johon täytyy kyllä liittyä tuo kyselyosio. PowerPointin pitää siis sisältää 1 dia ensimmäisen viikon sisällöstä, 1dia toisesta viikosta, 1(-2) dia kuva/kuvia omasta projektista, ja vielä 1(-2) dia suunnitelluista projektitöistä oppilaille aiheeseen liittyen. Opettaja ei puuttunut ryhmäjakoon millään tavalla ja muut ryhmät olivat

Viikonlopun retket

Kuva
Lauantaina oli mahdollisuus osallistua kurssinjärjestäjän organisoimalle bussiretkelle Glendaloughin laaksoon ja Kilkennyn viehättävään kaupunkiin. Onneksi aikaa oli varattu tarpeeksi pieneen patikointiin kauniissa järvimaisemassa ja aikaa oli myös kiertelyyn ja shoppailuun Kilkennyssä. Kilkenny Sunnuntaina suuntasin toiselle puolen saarta opastetulla bussikierroksella. Cliffs of Moher oli henkeäsalpaava paikka. Eipä ihme, että nämä maisemat ovat toimineet kuvauspaikkana muutamissa elokuvissa, TV-sarjoissa ja musiikkivideoissakin. Huikeiden näkymien jälkeen suuntasimme Galwayn kaupunkiin, joka myös sijaitsee Atlantin rannalla. Kaupungin keskusta ei ole kovin suuri ja hyvin oli aikaa täälläkin saada yleiskuva paikasta. Mielenkiintoinen kohde vierailla uudestaankin.

Taide

Kuva
Tämä päivä alkoi maalauksien katselulla. Mietimme ja harjoittelimme sanastoa ja fraaseja, joita tarvitaan keskusteltaessa taideteoksista. Pääsimme ensimmäisen kerran tietokoneluokkaan, ja jokainen ryhmä sai oman taiteilijan, josta etsiä tietoa netistä. Meidät oli jaettu uusiin ryhmiin ja tiedonhaun ja muistiinpanojen jälkeen menimmekin takaisin omiin vanhoihin ryhmiimme, joissa jokainen esitteli toisille oman taiteilijansa. Lounaan jälkeen oli vierailu Hugh Lane Galleryyn ja lounastauon aikana oli syönnin lisäksi ehdittävä siirtyä galleriaan ja tutustua useampisivuiseen kyselylomakkeeseen. Tähän kaikkeen ei aika kyllä riittänyt; pakko oli syödä lounas ja silti ehtiä ajoissa paikalle. Harmi, ettei tätä kyselyä jaettu vaikka edellisenä päivänä, sillä museovierailusta olisi varmaan saanut enemmän irti. Francis Baconin studio oli kiinnostava: